Matkakertomus: Ruotsi: Örebro & Norrköping, 23.-25.5.2014

SBTK Club Show 2014 ja vähän muutakin Ruotsin matkailua

Miniblack's Helatorstaina iltapäivällä iloinen matkaseurueemme lähti jo perinteeksi muodostuneeseen SBTK Club Showhun. Tänä vuonna epävirallinen erikoisnäyttely järjestettiin Örebrossa. Mukana karkeloissa oli veljeskvartetti: Noppa, Hemmo, Igor sekä Boris tukijoukkoineen.

Loistokasta lomailua Örebrossa

Ilma Tukholmassa oli kolea ja sateinen. Kävimme ulkoiluttamassa koirat kaupungin ulkopuolella ja jatkoimme matkaa Örebrohon. Örebrossa kävimme ihailemassa vanhaa kaupunkia ja vanhaa linnaa. Linna oli kuitenkin vielä kiinni emmekä päässeet sisään asti. Örebron keskustasta ajelimme maaseudulle ja itse tapahtumapaikalle.

Tänä vuonna Club Shown puitteina toimi Kilsbergen Konferens & Lodge. Alueella oli upeat ulkoilumaastot uimapaikkoineen, mökkikylä ja kokoustiloja sekä ravintolarakennus. Vieressä sijaitsi myös camping alue. Alueella oli paljon vaellusreittejä, myös issikkavaellusta, ja talvella reiteillä on latuja. Upeat puitteet siis jälleen kerran. Kyllä täällä kelpasi taas pienten pusponien temmeltää. Mökit oli siistejä ja todella tilavia. Hyvin olisimme viihtyneet useammankin yön.

Club Show

Miniblack's Perjantain vesisade ja kolea ilma ei lupaillut oikein hyvää bostonien karkeloille. Onneksi sää kuitenkin selkeni lauantaihin mennessä ja saimme nauttia auringosta ja lämmöstä. Näyttelyareenana toimi laaja nurmikenttä ja kehä oli suuri, mikä oli oikein hyvä isojen luokkien kannalta. Bostoneita oli ilmoitettu erkkariin taas huikea määrä 93 ja lähes kaikissa luokissa oli yli 10 koiraa.

Meidän pojat kilpailivat avoimessa luokassa (Boris & Noppa) ja valioluokassa (Hemmo ja Igor). Tänä vuonna tuomarina toimi ruotsalainen Sara Nordin, joka on suhteellisen tuore bostonituomari. Aika pian selvisi, että tuomari piti erityisesti pienemmistä bostoneista ja hänelle oli tärkeää, että bostoni on elegantti. Tuomarilla oli selkeä linja ja pysyi siinä koko ajan. Meidän pojat pärjäsivät oikein hienosti tarkassa arvostelussa. Avoimessa luokassa Boris sijoittui kolmanneksi ja sai kunniapalkinnon. Noppa sijoittui avoimen luokan viidenneksi. Hemmo sijoittui myös kova tasoisessa valioluokassa viidenneksi kunniapalkinnolla. Nuori karpaasimme Igor oli liian kookas tuomarille.

BIS-kasvattaja kehässä olimme tänä vuonna sijalla neljä. Tuomari olisi toivonut vähän yhtenäisempää ryhmää ja kahdelta nuoremmalta urokselta elegantimpaa olemusta. Tänä vuonna meillä tosiaan mukana koiria neljästä eri pentueesta ja kolmesta yhdistelmästä. Palkinnoksi saimme 8 kg junioriruokaa, jonka lahjoitimme kanssakilpailijoille. Meillä kun ei tällä hetkellä junnuja ole.

Boston Shown päätti perinteinen illallinen arvontoineen. Ruoka oli erinomaista ja oli mukavaa jutella naapurimaan bostonientusiastien kanssa. Monia heistä näemme varmasti myös elokuussa Helsingissä World Dog Showssa. Tyhjin käsin emme lähteneet illalliseltakaan. Arvonnissa voitimme bostonaiheisen avainkaapin ja porkkanamarmelaadia. Boris ja Igor saivat myös hienot metalliset kunniapalkinnot menestyksestään viime vuoden näyttelyissä. Igor sai hopeisen plakaatin SE UCh-tittelistään (nro 584) ja kultaisen plakaatin C.I.B-tittelistään (nro 174). Boris sai kultaisen plakaatin C.I.B-tittelistä (nro 170).

Norrköpingin kansallinen ja työvoitto

Miniblack's Sunnuntaiaamuna lähdimme aikaisin jatkamaan matkaa kohti Norrköpingin kansallista näyttelyä, mihin olimme ilmoittaneet Boriksen ja Nopan sertin toivossa. Kehän laidalta löysimme samoja kilpakumppaneita kuin edellisenä päivänä. Tuomarina tänään oli ruotsalainen Annika Ulltveit-Moe ja hänellä oli mukana myös harjoitteluarvostelija. Koiria tutkittiin tänään erityisen tarkkaan ja erit ja sa:t eivät irronneet helpolla. Vain kaksi urosta ylsivät PU-kehään. Toinen oli eilisen erkkarin BIS-koira ja meidän Boris. Boris olikin PU2 ja sai ruotsin sertin. Boriksen kanssa olemme jo muutaman kerran hakeneet ruotsista varat, joten tätä sertiä voisi kutsua jo työvoitoksi. Kotimatkalle lähdimmekin onnellisina ihka uuden SE UCh (Ruotsin Muotovalio) kanssa.

Matkakertomuksen kirjasi Kaisa