Matkakertomus: Viro, Tartto, 2.-3.11.2013

Kansainväliset koiranäyttelyt Tartossa la 2.11. ja su 3.11.

Miniblack's Perjantai aamusella pakkailtiin kaatosateessa näyttelytavaroita sekä koiria autoon tapamme mukaan manaillen näitä ”loistavia” retki-ideoitamme. Sateen piiskatessa tuulilasiin suuntasimme keulan kohti Länsisatamaa ja Viron lauttaa läpi ruuhkaisen kantakaupungin. Harmaan ja tylsän syyssään saattelimina ajoimme Tallinnasta kohti Tarttoa, määränpäänä Tartton kansainvälinen koiranäyttely. Kurjaa keliä piristi kuitenkin aina niin hulvattoman hauska näytelmäkerhomme jäsenistö – eikä tälläkään reissulla siis vaivuttu synkkyyteen.

Tarttossa majoittauduimme siistiin Dorpat hotelliin jota voin lämpimästi suositella Tartton reissua suunniteleville laadukkaana ja koiraystävällisenä hotellina. Kannattaa kuitenkin varmistaa ettei koirakonkkaronkkaa koiteta sulloa huoneeseen jossa on tupakoitu (paljon ja antaumuksella), kuten henkilökunta kohdallamme ensin yritti. Pienen palautteen jättämisen jälkeen saimme nopeasti tupakoimattoman huoneen johon vapautimme matkassamme olleet koirat Capriin ja Igorin, ja siitähän se riemu sitten repesi.

Näyttelypaikkana toiminut Tartton messuhalli oli tiloiltaan vähän pieni – siellä liikkuminen ja vapaan paikan löytäminen kehän reunalta oli jokseenkin hankalaa ja haasteellista. Kuitenkin kehät olivat hyvän kokoiset ja valaistus sekä lämpötila oli hallissa todella hyvä. Onneksi molempina päivinä bostonien arvostelut alkoivat vasta puolen päivän jälkeen, joten meillä oli hyvää aikaa sulloutua tupaten täydessä hallissa eteenpäin ja vaania vapautuvia paikkoja kehien reunoilta.

Lauantaina bostoneita arvosteli itävaltalaistuomari Elfreide Heidecker, joka ihastui hienosti esiintyneeseen ja esitettyyn Igoriin palkiten sen seitsemän esitetyn koiran joukosta rotunsa parhaana, ja näin ollen jäimme odottelemaan Igorin SERTi ja CACIB rusettipinojen alle illan ryhmäkehää. Kaisa oli kovin ilahtunut ja onnellinen koiransa upeasta käytöksestä ja esiintymisestä myös ryhmäkehässä. Allekirjoittanut ihasteli mykistyneenä komean Igorin lavasäteilyä katsomon puolelta. Caprin tulos lauantaina oli ERI SA PN3.

Illaksi suunnittelimme hyvää ruokaa ja kuplivan kilistelyä uuden EE MVA:n kunniaksi, mutta monen mutkan kautta päädyimme paikalliseen McDonaldsiin. Vinkki nro.2 matkaa Tarttoon suunnitteleville – ota selvää hyvistä ruokapaikoista etukäteen ja tee pöytävaraus...

Sunnuntai valkeni vähän kirkkaampana säänsä puolesta, kun taas muuten päivä näyttelypaikalla alkoi kasaamaan tummia pilviä seurueen päälle näyttelyhäkin vetoalustan hajotessa. Jo pelkkä kehän reunalle raahustaminen sai aina niin positiivisen (tässä kohdassa matkakumppanini kaiketi hymähtävät empaattisesti, tosin hieman itseään säälien) näytelmäkerholaisen kiukuttelemaan hikisenä ja tuskaisena koko reissun kurjuutta.

Sunnuntain tuomari puolalainen Jakub Kruczek piti kovasti koiristamme. Igor esiintyi hienosti myös sunnuntaina voittaen luokkansa, sekä urokset, ja tuli valituksi VSP:ksi – ja piti hermonsa hienosti kurissa ulkopuolisesta häiriöistä huolimatta. Caprin luokan alkaessa tilanne ei ollut yhtään sen helpompi kun kehään asteli häkistään karannut berninpaimenkoira jonka ”henkilökuntaa” ei tavoitettu yrityksistä huolimatta. Myös Kaisa piti kuuppansa hyvin kasassa ja händläsi koirat rauhallisesti ja varmasti yllätyksellisistä käänteistä huolimatta.

Reissussa vähän vaisusti esiintynyt Capri pisteli parastaan kehässä ja sijoittui nartuista toiseksi saaden sertin ja v.cacibin. Väkisinkin tämän kiukkuisen näytelmäkerholaisen päivä kääntyi valoisammaksi. Edes kotimatkalle suunnatessa lopullisesti levähtänyt näyttelyhäkki vetoalustoineen ei pystynyt pilaamaan hyvää tuulta ja leveää hymyä jonka toi tullessaan Caprin uusi valionarvo EE MVA.

Miniblack's Valitettavasti kuvien ottaminen unohtui matkalaisilta lähes tyystin. Yksi kuva otettiin kuitenkin suunnitellusti. Menomatkalla jo huomasimme Anna-kylän kyltit ja paluumatkalla sitten pysähdyimme ikuistamaan minut ja kyltin. Kyllä taas pudisteltiin päitä ”hulluille suomalaisille” kun juoksimme maantien piennarta pitkin mudassa ja tihkusateessa. Kylän ohitettuamme ja kuvan napattuamme loppumatkan puheenaiheena taisikin olla jo uudet ulkomaanretket ja niiden suunnittelu.
Terveisin reipas näytelmäkerholainen Anna

Kansainvälisten näyttelyiden kaikki tulokset

La 2.11. Tuomari Elfriede Heidecker, Itävalta
MINIBLACK'S FINAL CONQUEST SP 1 SK PI1 TP SERT CACIB
AS'GUNAPAL WELCOME WINNER SP 1 SK PI2 Res-CACIB
BALTIC LIGHT BETA BLANKA VH
ROCKING STARS ANGEL AMBROSE VH
CANMOY'S BOSTON GRID GIRL SP 1 SK PE2 Res-CACIB
HABIBI BOSTON GRETTA SP 1 SK PE1 VSP SERT CACIB
MINIBLACK'S INCREDIBLE CAROL SP 2 SK PE3


Igorin ja Caprin tulokset "suomennettuna"
Miniblack's Final Conquest IgorPU1 sert cacib Rotunsa Paras -> EE CH
Miniblack's Incredible Carol Capri PN3


Su 3.11. Tuomari Jakub Kruczek, Puola
AS'GUNAPAL WELCOME WINNER VH
MINIBLACK'S FINAL CONQUEST SP 1 SK PI1 VSP CACIB
BALTIC LIGHT BETA BLANKA SP 1
ROCKING STARS ANGEL AMBROSE H
CANMOY'S BOSTON GRID GIRL SP 1 SK PE1 TP CACIB
HABIBI BOSTON GRETTA SP 1
MINIBLACK'S INCREDIBLE CAROL SP 1 SK PE2 SERT Res-CACIB


Igorin ja Caprin tulokset "suomennettuna"
Miniblack's Final Conquest Igor PU1, cacib, Vastakkaisen Sukupuolen Paras
Miniblack's Incredible Carol CapriPN2 sert v.cacib -> EE CH


Kaunis kiitos Annalle Tarton matkaraportista!
Anne