Matkakertomus: Viro, Tallinna, 16.-18.8.2013
Koiranäyttelyt Luigessa ja Tallinnassa
Perjantai-aamuna 16.8. lähdimme boston-köörimme kanssa kohti Tallinnan kolmea näyttelyä (1 tavallinen ja 2 KV-näyttelyä)
hieman apeissa tunnelmissa.
Reissumme piti olla Iikkoon paluu näyttelykentille ja koiran ensimmäinen
näyttely veteraaniluokissa. Elämä näytti kuitenkin julman puolensa Iikkoon jäätyä
auton alle. Näin reissusta muodostui kerralla Iikkoon muistomatka. Tsemppasin itseäni
kohtalaisesti ja fiilis koheni. Taxfree oli tällä kertaa poikani lisäksi
oman mielialani kohottaja. Meidän 6-vuotias piti myös tiukkaa huolen että mummin
pitää saada isompi tölkki juotavaa, ei mummille kuulemma pieni riitä ;-)
Aamuyöstä nostimme nukkuvan pienemmän poikamme auton turvaistuimeen vain todetaksemme
satamassa hänen kenkien olevan eteisessämme. Tallinnaan saavuttuamme ensimmäinen
osoitteemme oli näin lasten kenkäkauppa.
Säät laidasta laitaan
Näyttelypäivät olivat säiden suhteen epävakaita, auringon helotuksen kesken
sade saattoi alkaa hetkessä. Perjantaina oli jopa kova ukkonen näyttelyn aikoihin.
Parkkipaikalla viereisen auton viereen oli jätetty itäisen naapurimaamme koirat
boxiin. Kun ukkonen iski, alkoivat koirat paniikissa huutaa ja uikuttaa.
Ihmiset olivat ilmeisesti lähteneet shoppailemaan jättäen koiransa. Tunnin sateessa kököttelyn
ja kiljumisen jälkeen auto vihdoin saapui. Mitäköhän traumoja koirille tästä jäi?
Kaikissa näyttelyissä oli bostoninterriereitä monista eri maista ainakin Virosta,
Ruotsista ja Saksasta. Suomalaisiakin oli lisäksemme kaikissa näyttelyissä.
Perjantaina suomalaisista oli kuitenkin eri porukkaa kuin lauantaina ja sunnuntaina.
Näyttelyjen kulku
Perjantain tuomari oli paikallinen kuuluisuus Anne Sume. Seurueemme suurin
yllättäjä Ulpukka reväytti heti perjantaina nappaammalla kokeneempien edestä
VSP-sijoituksen ja vielä elämänsä ensimmäisen sertin. Oletimme ennen matkaa
että Ulpukka olisi porukkamme "heikoin lenkki" edelliset näyttelykerrat
muistaen. Tyttö on kuitenkin Iikkoon onnettomuuden jälkeen kasvanut
vauvasta aikuiseksi ja ottanut ns. Iikkoon paikan. Watch out - kun tämä
pikkunen tulee kehiin Suomessa. Elkeet oli jo kuin vanhoilla staroilla!
Kaikki koiramme esiintyivät perjantaina kauniimmin kuin koskaan. Olin siitä
todella otettu ja ylpeä. Ajattelin tuolloin, että ihanaa kuin ei ainakaan
koirista ole kiinni.
Lauantaina tuomarina oli todella mielenkiintoinen herra Eugene Yerusalimsky Venäjältä.
Minua lähinnä nauratti hänen ohjeistuksensa. Hän käskytti handlereita milloin
mitenkin esim. me kaikki näytteilleasettajat yritimme pysyä hänen asettamallaan
3 cm leveällä viivalla peräkanaa 30 cm päässä toisistamme. Emme onnistuneet.
Tästä handlereiden kykeänemättömyydestä herra oli hyvin närkästynyt. Minun mielestäni
koiranäyttelyt on kuitenkin koirien arvostelua ei handlereiden temppukilpailu.
Kasvattajaluokkamme oli kuitenkin ROP-kasvattajaluokka.
Sunnuntaina tuomarina oli tuomari Rainer Jacobs Saksasta. Tämä näyttely
oli meille liikaa. Me ihmiset ja koiramme olivat hyvin väsyneitä ja se
valitettavasti vaikutti. Meidän Martti sai kuitenkin Eestin sertin ja
valioitui uuden maan valioksi. Nyt titteliriviin voi lisätä EE CH.
Kokemusta rikkaanpana
Meidän reissu oli kokonaisuudessaan hauska ja riemukas. Varsinkin iltojen
vietot yhdessä olivat matkan parasta antia. Pölistyä tuli iltaisin ulkona
niin kauan kun tarkenimme. Opin minä yhden asiankin.
Virossa kannattaa olla todella varovainen näyttelysääntöjen kanssa.
Säännöt on kirjattu eestin kielellä eri lailla kuin käännetty englanniksi.
Ei ole nokan koputtamista vaikka englanninkielellä voittaisit jotain, on
eestinkielellä pilkun jälkeen erillisiä sopimuksia. Näyttelyt kisataan kuitenkin
ainoastaan paikallisten ymmärtämillä säännöillä. Tämä tapahtui meille ja valitettavasti sama voi tapahtua
jatkossa kenelle tahansa suomalaiselle. Tämä oli suuri yllätys.
Vaikka olen kiertänyt näyttelyitä lähes 30 vuotta monissa eri maissa,
en ole koskaan enkä missään maassa törmännyt vastaavaan.
Hauskoja pieniä yksityiskohtia oli parkkipaikalla n. 50 metrin päässä näkemämme haikarat.
Olihan vaikuttavia lintuja. Näyttelyssä taas vanhemman poikani ilme oli näkemisen arvoinen kun haimme palkinnot.
Äidin lupaama palkinto osoittautukin numeropidikkeeksi. Voi sitä 6-vuotiaan
pettymyksen määrää. Teki mieli mennä ostamaan oikea palkinto vaikka en
koskaan "osta" palkintoja, koska kaikki pokaalit pitää "voittaa". Nuorempi puhumaan
opetteleva lapseni osoitti mummille osaavansa jo kommunikoida tokaisemmalla
mummille kerran "Anna Ämmä" kun piti saada banaania. Jep jep, ihana vauvani osaa jo sanoja!
Kiitos kaikille teille ihanille kasvattien omistaja-ystäville tästäkin matkasta.
Anne & co.